Sulonen Solutions – referenssit ja tulokset

REFERENSSIT JA TULOKSET

Kokemusta muutoksista,
jotka näkyvät
tuloksessa.


Yli 25 vuoden ura logistiikan ja kansainvälisen liiketoiminnan parissa on ulottunut käytännön operaatioista myynnin, liiketoiminnan kehittämisen ja johtoryhmätyön kautta toimitusjohtajan vastuuseen.

Turnaround ja
kannattavuus

Myynti ja
operaatiot

Johtamisrakenne
ja vastuut

Suunnitelmasta
toteutukseen


Referenssit ja tulokset

Tuloksia, joilla on merkitystä.

25+ vuotta

Johtamiskokemusta logistiikasta ja kansainvälisestä liiketoiminnasta

2,0 M€+

Kumulatiivisista tappioista kannattavaksi käännettyä liiketoimintaa

≈ 1,5 vuotta

Keskimääräinen aika tappiollisen liiketoiminnan kääntämiseen voitolliseksi

Useita

Onnistuneita turnaround-, muutos- ja johtamishankkeita

Valittuja näyttöjä uralta

Tulokset eivät synny yhdestä päätöksestä.

Uran aikana vastuu on ulottunut käytännön huolinnasta myynnin, liiketoiminnan kehittämisen ja johtoryhmätyön kautta toimitusjohtajan tehtäviin.

Yritykset ja tilanteet ovat vaihdelleet, mutta onnistuneissa muutoksissa ovat toistuneet samat perusasiat: talouden näkyvyys, selkeät vastuut, käytännön johtaminen ja johdonmukainen toteutus.

01

Toimitusjohtajana vaativassa muutostilanteessa

Turnaround ja toiminnan uudelleenrakentaminen

Kun aloitin kansainvälisen huolintaliikkeen Suomen toimitusjohtajana, minulta kysyttiin yhtä asiaa:

Pystytkö kääntämään tämän?

Vastasin, että pystyn – en lupaamalla ihmeitä, vaan analysoimalla luvut, rakentamalla selkeän suunnan ja viemällä sen määrätietoisesti käytäntöön.

Lähtötilanne

  • Usean vuoden tappiollinen kehitys.
  • Kannattamattomia toimintoja ja raskas kustannusrakenne.
  • Myynnin, operaatioiden ja talouden yhteistyö tarvitsi selkeyttä.
  • Johtamisen ja raportoinnin oli tuotettava nopeammin päätöksiä.

Mitä tehtiin?

  • Liiketoiminta käytiin läpi kannattavuuden näkökulmasta.
  • Tappiollisia toimintoja rajattiin pois.
  • Hankintaa, kustannusrakennetta ja myynnin suuntaa uudistettiin.
  • Johtamiselle, seurannalle ja yhteistyölle rakennettiin selkeämpi malli.

Tulos

Ensimmäisen kokonaisen vuoden aikana taloudellinen suunta parani olennaisesti ja toiminta vietiin lähelle nollatulosta. Yritystä valmisteltiin seuraavalle vuodelle turvalliseen tuloskuntoon. Samalla yritykselle rakennettiin vakaampi perusta kannattavan toiminnan jatkamiselle tulevaisuudessa.

02

Liiketoimintajohtajana Road-toiminnoissa

Tappiollisesta liiketoimintayksiköstä kannattavaksi

Sain vastuulleni useita vuosia tappiollisena toimineen maantiekuljetusten (Road) liiketoimintayksikön ja Vantaalla ja Turussa toimivat tiimit. Tehtävä ei ratkennut yksittäisellä säästötoimenpiteellä, vaan kannattavuus piti tehdä näkyväksi päivittäisessä työssä.

Muutoksen ydin

  • Selkeämpi päivittäinen johtamis- ja seurantamalli.
  • Toimeksiantokohtaisen kannattavuuden näkyväksi tekeminen.
  • Hinnoittelukurin ja kapasiteetin käytön vahvistaminen.
  • Vastuiden ja päätöksenteon selkeyttäminen.

Kaupallinen kehitys

  • Tappiollisten toimeksiantojen vähentäminen.
  • Kansainvälisen yhteistyön ja kolmioratkaisujen lisääminen.
  • Kaluston tehokkaampi hyödyntäminen maiden välillä.
  • Uusien kuljetuskonseptien kehittäminen.

Tulos: vastuullani ollut liiketoimintayksikkö saatiin käännettyä kannattavaksi ja kaupallisesti vahvemmaksi kokonaisuudeksi.

03

Uusi toiminto suunnitelmasta käytäntöön

Uuden lentorahtitoiminnon rakentaminen

Organisaatiomuutoksen yhteydessä vastasin lentorahtitoiminnon rakentamisesta uuteen toimintaympäristöön. Uusi yksikkö rakennettiin käytännössä alusta lähtien osaksi laajempaa Air & Sea -kokonaisuutta.

Kokonaisuuteen kuului

  • Toimintamallin ja prosessien suunnittelu.
  • Toiminnan käynnistämisen koordinointi.
  • Tiimin, vastuiden ja työskentelytapojen muodostaminen.
  • Asiakasratkaisujen ja operatiivisen toiminnan rakentaminen.

Toimialan erityisvaatimukset

  • IATA Cargo Agent -valmiuksien rakentaminen.
  • Valvottu edustaja -hyväksynnän valmistelu.
  • Turvallisuus- ja koulutusvaatimusten toteuttaminen.
  • Viranomaisvalmiuksien sovittaminen päivittäiseen toimintaan.

Tulos: toimintakykyinen lentorahtiyksikkö vietiin suunnitelmasta viranomaisvalmiuksien kautta käytännön operatiiviseen tekemiseen.

04

Myynti tukemaan kannattavaa liiketoimintaa

Myynnin ja kaupallisen toiminnan kehittäminen

Useissa tehtävissä vastuu on kattanut myyntiryhmien, asiakkuuksien ja kaupallisen toiminnan kehittämisen. Tavoitteena ei ole ollut vain lisätä myyntiä, vaan varmistaa, että myynti tukee kannattavaa ja operatiivisesti toteutuskelpoista liiketoimintaa.

Myynti ja asiakkuudet

  • Myyntiryhmien kehittäminen ja laajentaminen.
  • Tavoitteiden, vastuiden ja seurannan selkeyttäminen.
  • Asiakkaiden laajempien logistiikkatarpeiden tunnistaminen.
  • Pitkäjänteisten asiakassuhteiden kehittäminen.

Uudet ratkaisut

  • Uusien palvelukonseptien rakentaminen.
  • Myynnin ja operaatioiden yhteistyön vahvistaminen.
  • Kansainvälisten kumppaniverkostojen hyödyntäminen.
  • Rajojen yli toimivien kuljetusratkaisujen kehittäminen.

Urapolku lyhyesti

Käytännön logistiikasta toimitusjohtajan vastuuseen.

Kokemus eri organisaatioista antaa näkökulman sekä päivittäiseen tekemiseen että yrityksen kokonaisuuden johtamiseen.

01 · Käytännön logistiikka


Ura alkoi varasto- ja operatiivisista tehtävistä huolinnassa.

02 · Myynti ja asiakkuudet


Vastuu laajeni myyntiin, asiakkuuksiin ja kansainvälisiin kuljetusratkaisuihin.

03 · Air & Sea


Liiketoiminta- ja esihenkilövastuita lento- ja merirahdin kokonaisuuksissa.

04 · Road


Maantiekuljetusten johtamista, turnaroundia ja uusien konseptien kehittämistä.

05 · Johtoryhmä


Liiketoiminnan, myynnin ja operaatioiden kokonaisuuksien johtamista.

06 · Toimitusjohtaja


Kokonaisvastuuta yrityksen suunnasta, tuloksesta, ihmisistä ja muutoksen toteutuksesta.

Mitä tämä tarkoittaa asiakkaalle?

Kokemusta ei tuoda pöytään vain neuvona.

Taloudellinen ymmärrys. Tunnistan, missä kannattavuus vuotaa ja mihin johdon huomio kannattaa kohdistaa.

Käytännön johtaminen. Rakennan tavoitteille vastuut, seurannan ja toteutusrytmin.

Myynnin ja operaatioiden yhdistäminen. Kaupalliset tavoitteet sovitetaan yhteen todellisen toimituskyvyn kanssa.

Toteutuskyky. Tarvittaessa otan aktiivisen vastuun muutoksen läpiviennistä.

Sivulla kuvatut näytöt perustuvat Ville Sulosen aiempiin työ-, johto- ja kehitystehtäviin useissa yrityksissä. Yrityskohtaisia luottamuksellisia tietoja tai tunnistettavia asiakastietoja ei julkaista.

Seuraava askel

Tarvitseeko liiketoimintasi selkeämmän suunnan tai kokeneen toteuttajan?

30 minuutin sparrauksessa voimme tunnistaa, mikä tilanteessasi on olennaista ja millainen seuraava askel olisi järkevä.